Kuuba tarvitsee meitä enemmän kuin koskaan

Sunnuntaina, heinäkuun 11. päivänä monet meistä näkivät silmiinpistäviä kuvia mielenosoituksia Kuubassa. Kuubalaisena amerikkalaisena olin yllättynyt nähdessäni levottomuudet. Kuuba on viimeisten kuuden vuosikymmenen ajan ollut vakauden malli Latinalaisessa Amerikassa Yhdysvaltojen talouspakotteiden, kylmän sodan päättymisen ja vuosien 1990-1995 erityisen ajanjakson, jolloin kuubalaisilla oli joka päivä nälkä Neuvostoliiton tukien loppuessa. Tällä kertaa tuntuu erilaiselta. COVID-19 on lisännyt huomattavaa kärsimystä kuubalaisten elämään, kuten se on tehnyt kaikkialla maailmassa. Vaikka Kuuba ei ole kehittänyt yhtä, vaan kaksi rokotetta, jotka kilpailevat Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Kiinassa kehitettyjen rokotteiden kanssa, pandemia etenee nopeammin kuin rokotteet pystyvät pysymään perässä. Kuten olemme nähneet Yhdysvalloissa, tämä tauti ei ota vankeja. 

Inhoan nähdä vanhempieni kotimaan tuollaisen pakotuksen alaisena. Syntynyt Kolumbiassa vanhemmille, jotka lähtivät Kuubasta lapsena, en ole tavallinen kuubalaisamerikkalainen. Useimmat kuubalaisamerikkalaiset, jotka kasvoivat Miamissa kuten minä, eivät ole koskaan käyneet Kuubassa ja tietävät vain vanhempiensa tarinat. Olen matkustanut Kuubaan yli 90 kertaa, ja minulla on sormi saaren asukkaiden pulssissa. Tunnen heidän tuskansa ja kaipaan helpotusta heidän kärsimykseensä. 

Olen työskennellyt Kuubassa vuodesta 1999 – yli puolet elämästäni ja koko urani. Työni on valtamerten suojelu, ja kuubalaisen lääketieteen tavoin Kuuban valtameritiedeyhteisö ylittää painonsa. On ollut ilo työskennellä nuorten kuubalaisten tiedemiesten kanssa, jotka työskentelevät yhtä lujasti kuin he tekevätkin tutkiakseen valtamerimaailmaansa kenkänauhabudjetilla ja huomattavalla kekseliäisyydellä. Ne muodostavat ratkaisuja valtameren uhkiin, joita me kaikki kohtaamme, olimmepa sosialisteja tai kapitalisteja. Tarinani on yhteistyötä vastoin kaikkea mahdollista ja tarina, joka on antanut minulle toivoa. Jos voimme tehdä yhteistyötä etelänaapurimme kanssa yhteisen valtameremme suojelemiseksi, voimme saavuttaa mitä tahansa.  

On vaikea nähdä, mitä Kuubassa tapahtuu. Näen nuoria kuubalaisia, jotka eivät koskaan eläneet kulta-aikoja, joita vanhemmat kuubalaiset elivät, kun sosialistinen järjestelmä antoi heille mitä he tarvitsivat, kun he tarvitsivat sitä. He ilmaisevat itseään enemmän kuin koskaan ennen ja haluavat tulla kuulluiksi. Heidän mielestään järjestelmä ei toimi niin kuin sen pitäisi. 

Näen myös turhautumista kaltaisteni kuubalaisten amerikkalaisten taholta, jotka eivät ole varmoja mitä tehdä. Jotkut haluavat sotilaallisen väliintulon Kuubassa. Sanon, että ei nyt enkä koskaan. Sen lisäksi, että Kuuba ei ole pyytänyt sitä, meidän on kunnioitettava minkä tahansa maan suvereniteettia, koska odotamme samaa omalta maaltamme. Olemme maana istuneet kuusi vuosikymmentä emmekä tarjonneet kättä Kuuban kansalle, vaan asettaneet vain kauppasaartoja ja rajoituksia. 

Ainoa poikkeus oli presidenttien Barack Obaman ja Raul Castron lyhytaikainen lähentyminen, joka oli monille kuubalaisille lyhytaikainen toivon ja yhteistyön kultainen aikakausi. Valitettavasti se peruttiin nopeasti, mikä katkaisi toivon yhteisestä tulevaisuudesta. Omalle työlleni Kuubassa lyhyt avaus merkitsi huipentumaa vuosien työlle, jossa tieteen avulla rakennettiin siltoja. En ole koskaan ennen ollut näin innoissani Kuuban ja Yhdysvaltojen välisten suhteiden tulevaisuudesta. Olin ylpeä amerikkalaisista ideoista ja arvoista. 

Olen vieläkin turhautunut, kun kuulen Yhdysvaltain poliitikkojen väittävän, että meidän on kiristettävä rajoituksia ja yritettävä saada Kuuba alistumaan. Miksi 11 miljoonan ihmisen kärsimyksen jatkuminen on ratkaisu? Jos kuubalaiset selvisivät erikoiskaudesta, he selviävät myös tästä haastavasta ajasta.  

Näin kuubalaisen amerikkalaisen räppäri Pitbullin puhua intohimoisesti Instagramissa, mutta emme tarjoa ideoita siitä, mitä me yhteisönä voimme tehdä. Tämä johtuu siitä, että emme voi tehdä juuri mitään. Kielto on laittanut meidät käsirautoihin. Se on estänyt meidät vaikuttamasta Kuuban tulevaisuuteen. Ja siitä olemme itseämme syyllisiä. Tämä ei ole saarron syyllistäminen Kuuban kärsimyksistä. Tarkoitan sitä, että kauppasaarto on vastoin amerikkalaisia ​​ihanteita ja sen seurauksena on rajoittanut vaihtoehtojamme diasporana, joka yrittää auttaa veljiämme ja sisariamme Floridan salmen yli.

Tarvitsemme nyt enemmän sitoutumista Kuuban kanssa. Ei vähempää. Nuorten kuubalaisamerikkalaisten pitäisi johtaa hyökkäystä. Kuuban lippujen heiluttaminen, moottoriteiden tukkiminen ja SOS Kuuba -kylttien pitäminen ei riitä.  

Nyt meidän on vaadittava kauppasaarron kumoamista Kuuban kansan kärsimyksen lopettamiseksi. Meidän on täytettävä saari myötätunnollamme.  

Yhdysvaltain Kuubaa koskeva kauppasaarto on äärimmäinen ihmisoikeuksien ja amerikkalaisten itsenäisyyden loukkaus. Se kertoo meille, ettemme voi matkustaa tai käyttää rahojamme minne haluamme. Emme voi investoida humanitaariseen apuun emmekä vaihtaa tietoa, arvoja ja tuotteita. On aika ottaa äänemme takaisin ja saada sananvaltaa siihen, miten toimimme kotimaamme kanssa. 

90 mailia valtamerta erottaa meidät Kuubasta. Mutta myös valtameri yhdistää meidät. Olen ylpeä siitä, mitä olen saavuttanut The Ocean Foundationissa kuubalaisten kollegoideni kanssa suojellaksemme yhteisiä meren luonnonvaroja. Asettamalla yhteistyön politiikan edelle voimme todella auttaa meitä tarvitsevia 11 miljoonaa kuubalaista. Me amerikkalaiset pystymme parempaan.   

- Fernando Bretos | Ohjelmavastaava, Ocean Foundation

Media-yhteyshenkilö:
Jason Donofrio | Ocean Foundation | [sähköposti suojattu] | (202) 318-3178