In It for the Long Game

Kuten useimmat kollegani The Ocean Foundationissa, ajattelen aina pitkää peliä. Minkä tulevaisuuden eteen teemme töitä? Kuinka se, mitä teemme nyt, voi luoda pohjan tulevaisuudelle?

Tällä asenteella liityin aiemmin tässä kuussa Monacossa pidettyyn metodologian kehittämistä ja standardointia käsittelevään työryhmän kokoukseen. Kokouksen isännöi Kansainvälisen atomienergialiiton (IAEA) Ocean Acidification International Coordination Center (OA I-CC). Olimme pieni ryhmä – vain yksitoista meistä istui neuvottelupöydän ympärillä. Ocean Foundationin presidentti Mark Spalding oli yksi yhdestätoista.

Tehtävänämme oli kehittää "aloituspakkauksen" sisältö valtamerten happamoitumisen tutkimiseen – sekä kenttäseurantaan että laboratoriokokeisiin. Tämän aloituspaketin on annettava tutkijoille työkalut ja resurssit, joita he tarvitsevat tuottaakseen riittävän korkealaatuista dataa osallistuakseen maailmanlaajuiseen Ocean Acidification Observing Networkiin (GOA-ON). Valmistuttuaan tämä sarja toimitetaan maihin, jotka osallistuivat työpajaamme Mauritiuksella tänä kesänä, sekä IAEA:n OA-ICC:n uuden alueiden välisen hankkeen jäsenille, joka keskittyy valtamerten happamoitumisen tutkimiseen liittyvän kapasiteetin rakentamiseen.

Mark ja minä emme ole analyyttisiä kemistejä, mutta näiden työkalupakkien luominen on asia, jota olemme molemmat pohtineet paljon. Pitkässä pelissämme säännellään paikallisella, kansallisella ja jopa kansainvälisellä tasolla lainsäädäntöä, joka vaatii valtamerten happamoitumisen syyn (CO2-saastumisen) vähentämistä, valtamerten happamoitumisen lieventämistä (esim. sinihiilen palauttamisen avulla) ja investoinnit haavoittuvien yhteisöjen sopeutumiskykyyn (ennustejärjestelmien ja reagoivien hoitosuunnitelmien avulla).

Mutta aivan ensimmäinen askel tämän pitkän pelin tekemisessä on data. Tällä hetkellä valtamerten kemian tiedoissa on valtavia aukkoja. Suurin osa valtamerten happamoitumisen havainnoista ja kokeista on suoritettu Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa, mikä tarkoittaa, että joillakin haavoittuvimmilla alueilla – Latinalaisessa Amerikassa, Tyynellämerellä, Afrikassa, Kaakkois-Aasiassa – ei ole tietoa siitä, miten niiden rannikot vaikuttavat, miten niiden taloudellisesti ja kulttuurisesti kriittiset lajit voivat vastata. Ja se, että pystymme kertomaan noita tarinoita – osoittamaan, kuinka valtamerten happamoituminen, joka muuttaa suuren valtameremme kemiaa, saattaa muuttaa yhteisöjä ja talouksia – luo pohjan lainsäädännölle.

Näimme sen Washingtonin osavaltiossa, jossa vakuuttava tapaustutkimus siitä, kuinka valtamerten happamoituminen tuhosi osteriteollisuutta, kokosi teollisuuden ja inspiroi osavaltiota hyväksymään nopeaa ja tehokasta lainsäädäntöä valtamerten happamoitumisen torjumiseksi. Näemme sen Kaliforniassa, jossa lainsäätäjät hyväksyivät juuri kaksi osavaltion lakia valtamerten happamoitumisen torjumiseksi.

Ja jotta voimme nähdä sen ympäri maailmaa, tarvitsemme tutkijoilla standardoituja, laajalti saatavilla olevia ja edullisia seuranta- ja laboratoriotyökaluja valtamerten happamoitumisen tutkimiseen. Ja juuri sitä tämä kokous sai aikaan. Yhdentoista hengen ryhmämme kokoontui kolmeksi päiväksi keskustelemaan yksityiskohtaisesti, mitä noissa sarjoissa tarkalleen ottaen pitäisi olla, mitä tutkijoiden koulutusta tarvitsisi voidakseen käyttää niitä ja kuinka voimme hyödyntää kansallista ja kansainvälistä tukea näiden rahoittamiseen ja jakeluun. sarjat. Ja vaikka jotkut yhdestätoista olivat analyyttisiä kemistejä, jotkut kokeellisia biologeja, luulen, että olimme kaikki keskittyneet noiden kolmen päivän aikana pitkään peliin. Tiedämme, että näitä sarjoja tarvitaan. Tiedämme, että koulutustyöpajat, kuten Mauritiuksella järjestämämme ja Latinalaisessa Amerikassa ja Tyynenmeren saarille suunnitellut koulutustyöpajat, ovat kriittisiä. Ja olemme sitoutuneet toteuttamaan sen.