Kyse on kaloista… Todellakin.

Mark J. Spalding – Ocean Foundationin puheenjohtaja

Kysymys: Miksi puhumme luonnonvaraisista kaloista? On niin monia muita valtameriteollisuuden aloja ja niin monia kysymyksiä, jotka keskittyvät ihmisten suhteeseen valtameriin. Pitäisikö meidän olla huolissaan siitä, että niin paljon aikaa käytetään tämän taantuvan teollisuuden auttamiseksi selviytymään monien muiden valtamerten tarinoiden sijaan?

Vastaus: Koska on todettu, että ilmastonmuutoksen lisäksi valtamerelle ei ole suurempaa uhkaa kuin liikakalastus ja siihen liittyvät toimet.

Perjantai oli viimeinen päivä Maailman valtamerten huippukokous isännöi Economist täällä Singaporessa. Joltakin odotetaan varmasti pro-business-kantaisuutta tai kapitalistista markkinaratkaisuorientaatiota Economist. Vaikka tämä kehys voi joskus tuntua hieman kapealta, onneksi kalastukseen on kiinnitetty vahvaa huomiota. Luonnosta pyydettyjen kalojen pyynti oli huipussaan 96 miljoonaa tonnia vuonna 1988. Siitä lähtien se on pysynyt vain puoliksi vakaana kalastamalla ravintoketjua pitkin (kohdistamalla peräkkäin vähemmän toivottaviin kaloihin) ja liian usein noudattamalla mottoa "kalaa, kunnes se on mennyt". , ja jatka sitten eteenpäin."

"Metsästämme suuria kaloja samalla tavalla kuin maaeläimiämme", sanoi Geoff Carr, tiedetoimittaja Economist. Joten tällä hetkellä kalakannat ovat syvässä vaikeuksissa kolmella tavalla:

1) Viemme liian paljon pois, jotta ne säilyttäisivät väestön, saati kasvattaaksemme niitä uudelleen;
2) Monet niistä, jotka otamme pois, edustavat joko suurinta (ja siksi hedelmällisintä) tai pienintä (ja tulevaisuutemme avainta); ja
3) Kalojen pyynti-, käsittely- ja kuljetustavat ovat tuhoisia merenpohjasta nousuveden linjaan. Ei ole yllätys, että valtamerten elämänjärjestelmät menevät tasapainosta seurauksena.
4. Hallitsemme edelleen kalapopulaatioita ja ajattelemme kaloja valtamerissä kasvavina viljelykasveina, jotka vain keräämme. Itse asiassa opimme yhä enemmän, kuinka kalat ovat olennainen osa valtamerten ekosysteemejä, ja niiden poistaminen tarkoittaa, että poistamme osan ekosysteemistä. Tämä aiheuttaa merkittäviä muutoksia meriekosysteemien toimintaan.

Meidän on siis puhuttava kalastuksesta, jos aiomme puhua valtamerten pelastamisesta. Ja missä olisi parempi puhua siitä kuin paikassa, jossa riskit ja uhat tunnistetaan sekä suojelu- että liiketoimintakysymykseksi. . . an Taloustieteilijä konferenssi.

Valitettavasti on hyvin todettu, että luonnonvaraisten kalojen teollinen/kaupallinen pyynti ei välttämättä ole kestävää ympäristön kannalta:
– Emme voi kerätä villieläimiä maailmanlaajuisesti ihmisravinnoksi (maalta tai merestä)
– Emme voi syödä huipun petoeläimiä ja odottaa järjestelmien pysyvän tasapainossa
– Tuoreen raportin mukaan arvioimattomat ja vähiten tunnetut kalastusalueemme ovat eniten vaurioituneita ja vakavimmin ehtyneitä, mikä, kun otetaan huomioon uutiset tunnetuilta kalastuksiltamme…
– Kalastuksen romahtaminen on nousussa, ja kerran romahtanut kalastus ei välttämättä toipu
– Suurin osa pienimuotoisesta kestävästä kalastuksesta on lähellä väestönkasvualueita, joten on vain ajan kysymys, milloin ne ovat ylikalastuksen vaarassa.
– Kalaproteiinin kysyntä kasvaa nopeammin kuin luonnonvaraiset merenelävät pystyvät ylläpitämään sitä
– Ilmastonmuutos vaikuttaa säätyyleihin ja kalojen muuttoon
– Valtamerten happamoituminen vaarantaa kalojen ensisijaisia ​​ravintolähteitä, äyriäisten tuotantoa ja haavoittuvia elinympäristöjä, kuten koralliriuttajärjestelmät, jotka toimivat kotina ainakin osan elämästä lähes puolelle maailman kaloista.
– Luonnonvaraisen kalastuksen tehokas hallinnointi riippuu joistakin vahvoista ei-teollisista äänistä, ja alalla on ymmärrettävästi ollut hallitseva rooli kalastuksenhoitopäätöksissä.

Teollisuus ei myöskään ole kovin tervettä tai kestävää:
– Villi saaliimme on jo liikahyödytetty ja ala on ylikapitalisoitu (liian monet veneet jahtaavat vähemmän kaloja)
– Laajamittainen kaupallinen kalastus ei ole taloudellisesti kannattavaa ilman valtiontukia polttoaineelle, laivanrakennukselle ja muille teollisuuden komponenteille.
–Nämä tuet, jotka ovat olleet äskettäin vakavan tarkastelun kohteena Maailman kauppajärjestössä, luovat taloudellisen kannustimen tuhota valtameremme luonnonpääomaa. eli ne toimivat tällä hetkellä kestävyyttä vastaan;
– Polttoaine- ja muut kustannukset nousevat merenpinnan myötä, mikä vaikuttaa kalastuslaivastojen infrastruktuuriin.
– Luonnonkalateollisuudella on edessään sääntelyn ulkopuolella radikaalisti kilpailukykyisempi areena, jossa markkinat vaativat korkeampia standardeja, laatua ja tuotteiden seurantaa.
– Kilpailu vesiviljelystä on merkittävää ja kasvavaa. Vesiviljely kattaa jo yli puolet maailmanlaajuisista kala- ja äyriäismarkkinoista, ja rannikkovesiviljelyn odotetaan kaksinkertaistuvan, vaikka kehitetään kestävämpiä maalla tapahtuvia teknologioita, jotka vastaavat sairauksien, vesien saastumisen ja rannikkoalueiden elinympäristöjen tuhoutumisen haasteisiin.
– Ja sen on kohdattava nämä muutokset ja haasteet ruostuvan infrastruktuurin, liian monien toimitusketjun vaiheiden (jokaisessa vaiheessa on jäteriski) ja kaikki pilaantuvat tuotteet, jotka tarvitsevat jäähdytystä, nopeaa kuljetusta ja puhdasta käsittelyä.
Jos olet pankki, joka haluaa pienentää lainasalkkusi riskejä, tai vakuutusyhtiö, joka etsii pienempiriskisiä yrityksiä vakuutettaviksi, olet yhä useammin karkaamassa luonnonvaraiseen kalastukseen liittyviä kustannuksia, ilmasto- ja onnettomuusriskejä ja houkuttelee sinua vesiviljely/mariviljely parempi vaihtoehto.

Sen sijaan elintarviketurva
Tapaamisen aikana oli muutama hyvin ajoitettu hetki muistuttamaan sponsoreita ja heidän valitsemiaan puhujia, että liikakalastuksessa on kyse myös köyhyydestä ja toimeentulosta. Voimmeko palauttaa valtameren elämänjärjestelmät, palauttaa historialliset tuottavuustasot ja puhua sen roolista elintarviketurvassa – varsinkin kuinka monet 7 miljardista ihmisestämme voivat olla riippuvaisia ​​luonnonvaraisista merenelävistä merkittävänä proteiinilähteenä, ja mitkä ovat vaihtoehtomme muiden ruokkimiseen, varsinkin kun väestö kasvaa?

Meidän on oltava jatkuvasti tietoisia siitä, että pienimuotoisen kalastajan on silti kyettävä ruokkimaan perheensä – hänellä on vähemmän proteiinivaihtoehtoja kuin esimerkiksi amerikkalaisilla esikaupunkialueilla. Kalastus on selviytymistä monille ihmisille ympäri maailmaa. Siksi meidän on mietittävä maaseudun uudelleenkehittämisratkaisuja. Hyvä uutinen meille luonnonsuojeluyhteisölle on, että jos edistämme valtamerten luonnon monimuotoisuutta, lisäämme tuottavuutta ja siten jonkin verran elintarviketurvaa. Ja jos varmistamme, että emme louhi resursseja tavalla, joka yksinkertaistaa ekosysteemiä (jätä liian vähän ja geneettisesti liian samankaltaisia ​​lajeja), voimme myös välttää romahdukset muuttuvien olosuhteiden keskellä.

Joten meidän on:
– Laajentaa niiden maiden määrää, jotka työskentelevät kaupallisen kalastuksen kestävän hoidon puolesta vesillään
– Aseta sallittu kokonaissaalis oikein, jotta kalat voivat lisääntyä ja toipua (vain muutamat hyvin kehittyneet osavaltiot ovat vielä tehneet tämän edellytyksen)
– Markkinoita vääristävän tuen poistaminen järjestelmästä (WTO:ssa käynnissä)
– Pyydä hallitusta tekemään työnsä ja ryhtymään laittomaan, ilmoittamattomaan ja sääntelemättömään (LIS) kalastukseen
– Luoda kannustimia ylikapasiteettiongelman ratkaisemiseksi
– Luodaan merensuojelualueita (MPA), jotta kaloille ja muille lajeille varataan paikkoja lisääntymiselle ja toipumiselle ilman pyydystämisen tai pyydysten aiheuttaman vahingoittumisen vaaraa.

Challenge
Kaikki nämä edellyttävät poliittista tahtoa, monenvälistä sitoutumista ja sen tunnustamista, että joitain nykyisiä rajoja voidaan tarvita tulevan menestyksen kannalta. Toistaiseksi kalastusteollisuudessa on edelleen jäseniä, jotka käyttävät merkittävää poliittista valtaansa vastustaakseen saalisrajoituksia, minimoidakseen suojan merialueilla ja ylläpitääkseen tukia. Samaan aikaan myös pienten kalastajayhteisöjen tarpeet, joilla on vähän taloudellisia vaihtoehtoja, tunnustetaan kasvavassa määrin, esiin nousevat vaihtoehdot valtameren paineen vähentämiseksi laajentamalla kalantuotantoa maalla sekä monien kalastuksen selvä väheneminen.

The Ocean Foundationissa lahjoittajien, neuvonantajien, apurahan saajien, projektijohtajien ja stipendiaattien yhteisömme työskentelee ratkaisujen löytämiseksi. Ratkaisuja, jotka perustuvat joukkoon strategioita, huolellisesti harkittuja mahdollisia seurauksia ja uusia teknologioita rakentamaan tulevaisuutta, jossa koko maailmaa ei ehkä syötetä merestä, mutta maailma voi silti olla riippuvainen merestä osana maailmanlaajuinen elintarviketurva. Toivomme sinun liittyvän joukkoomme.