Turvallisuutemme alkaa – ja päättyy – valtamerillämme (osa 1)

Viime viikolla Collaborative Institute for Oceans, Climate and Security piti ensimmäisen konferenssinsa Massachusettsin yliopiston Bostonin kampuksella – sopivasti kampusta ympäröi vesi. Kauniita näkymiä varjosti kostea sumuinen sää kahden ensimmäisen päivän aikana, mutta viimeisenä päivänä saatiin upea sää.  
 

Yksityisten säätiöiden, laivaston, armeijan insinöörijoukkojen, rannikkovartioston, NOAA:n ja muiden ei-sotilaallisten valtion virastojen, voittoa tavoittelemattomien järjestöjen ja tiedemaailman edustajat kokoontuivat kuulemaan puhujia monista kysymyksistä, jotka liittyvät pyrkimyksiin parantaa maailmanlaajuista turvallisuutta käsittelemällä huolenaiheita ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista elintarviketurvaan, energiavarmuuteen, taloudelliseen turvallisuuteen sekä kansalliseen turvallisuuteen. Kuten eräs avauspuhuja sanoi: "Todellinen turvallisuus on vapautta ahdistuksesta."

Konferenssi kesti kolme päivää. Paneeleilla oli kaksi raitaa: politiikkarata ja tiederata. Ocean Foundationin harjoittelija, Matthew Cannistraro ja minä vaihtoimme samanaikaisia ​​istuntoja ja vertailimme muistiinpanoja täysistuntojen aikana. Katselimme, kun toisille äskettäin esiteltiin joitain aikamme tärkeimpiä meriongelmia turvallisuuskontekstissa. Merenpinnan nousu, valtamerten happamoituminen ja myrskyaktiivisuus olivat tuttuja turvallisuusnäkökohtia.  

Joillakin valtioilla on jo vaikeuksia suunnitella alavien yhteisöjen ja jopa kokonaisten maiden tulvimista. Muut maat näkevät uusia taloudellisia mahdollisuuksia. Mitä tapahtuu, kun lyhyt reitti Aasiasta Eurooppaan kulkee juuri raivatun kesäpolun kautta arktisen alueen poikki, kun merijäätä ei enää ole? Kuinka valvomme olemassa olevia sopimuksia, kun uusia ongelmia ilmenee? Tällaisia ​​kysymyksiä olivat muun muassa se, miten varmistetaan turvallinen toiminta uusilla mahdollisilla öljy- ja kaasukentillä alueilla, joilla on pimeää kuusi kuukautta vuodesta ja kiinteät rakenteet ovat jatkuvasti alttiita suurille jäävuorille ja muille haitoille. Muita esille tuotuja kysymyksiä olivat uudet kalastusmahdollisuudet, uudet kilpailut syvänmeren mineraalivaroista, kalastuksen muuttuminen veden lämpötilan, merenpinnan ja kemiallisten muutosten vuoksi sekä saarten ja rannikkoinfrastruktuurin katoaminen merenpinnan nousun vuoksi.  

Opimme myös paljon. Olin esimerkiksi tietoinen siitä, että Yhdysvaltain puolustusministeriö oli suuri fossiilisten polttoaineiden kuluttaja, mutta en tiennyt, että se oli maailman suurin yksittäinen fossiilisten polttoaineiden kuluttaja. Fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen vaikuttaa merkittävästi kasvihuonekaasupäästöihin. Tiesin, että polttoainesaattuet olivat erityisen haavoittuvia vihamielisten joukkojen hyökkäyksille, mutta olin surullinen kuullessani, että puolet Afganistanissa ja Irakissa kuolleista merijalkaväkeistä tuki polttoainesaattueita. Polttoaineriippuvuuden vähentäminen pelastaa selvästi alan nuorten miesten ja naisten henkiä – ja kuulimme hämmästyttävistä innovaatioista, jotka lisäävät eteenpäin tulevien yksiköiden omavaraisuutta ja vähentävät siten riskiä.

Meteorologi Jeff Masters, entinen hurrikaanin metsästäjä ja perustaja Wunderground, antoi viihdyttävän, joskin raitistavan katsauksen "12 suurimman mahdollisen 100 miljardin dollarin sääkatastrofin" mahdollisuuksiin, jotka voivat tapahtua ennen vuotta 2030. Suurin osa mahdollisuuksista näyttää olevan Yhdysvalloissa. Vaikka odotin hänen mainitsevan mahdollisia hirmumyrskyjä ja hirmumyrskyjä, jotka iskevät erityisen haavoittuville alueille, olin yllättynyt siitä, kuinka suuri merkitys kuivuudella on ollut taloudellisissa kustannuksissa ja ihmishenkien menetyksissä – jopa Yhdysvalloissa – ja kuinka suuressa roolissa se on ollut. voi tulevaisuudessa vaikuttaa elintarviketurvaan ja taloudelliseen turvallisuuteen.

Meillä oli ilo katsella ja kuunnella, kun kuvernööri Patrick Deval luovutti johtajuuspalkinnon Yhdysvaltain merivoimien sihteerille Ray Mabusille, jonka pyrkimykset ohjata laivastoamme ja merijalkaväkeä kohti energiavarmuutta kuvastavat laivaston sitoutumista kokonaisuudessaan kestävämpi, omavaraisempi ja itsenäisempi laivasto. Sihteeri Mabus muistutti meille, että hänen keskeinen sitoutumisensa oli parasta ja tehokkainta laivastoa, jota hän voi edistää - ja että vihreä laivasto ja muut aloitteet edustivat strategisinta tapaa edetä maailmanlaajuisen turvallisuuden edistämisessä. On valitettavaa, että asiaankuuluvat kongressin komiteat yrittävät estää tämän järkevän tien Yhdysvaltojen parempaan omavaraisuuteen.

Meillä oli myös tilaisuus kuulla asiantuntijapaneelilta valtamerien leviämistä ja viestintää, kuinka tärkeää on saada yleisö mukaan tukemaan pyrkimyksiä tehdä suhteestamme valtameriin ja energiaan osa yleistä taloudellista, sosiaalista ja ympäristöturvallisuuttamme. Yksi panelisti oli Ocean projekti's Wei Ying Wong, joka piti hengästyneen esityksen valtamerten lukutaidon puutteista ja tarpeesta hyödyntää sitä, kuinka paljon me kaikki välitämme valtamerestä.

Lopullisen paneelin jäsenenä minun tehtäväni oli työskennellä paneelikollegoideni kanssa tarkastellaksemme osallistujien suosituksia seuraaville vaiheille ja syntetisoidaksemme konferenssissa esiteltyä materiaalia.   

On aina mielenkiintoista käydä uusia keskusteluja monista tavoista, joilla luotamme valtameriin maailmanlaajuisen hyvinvointimme kannalta. Turvallisuuden käsite – kaikilla tasoilla – oli ja on erityisen mielenkiintoinen kehys valtamerten suojelulle.